12.2.2007

Talvikäyminen ja muutama muu kysymys

Taas muutamia kysymyksiä joita olen saanut vähän enemmän viime aikoina...

1. Juoma ei oikein ala käydä, missä vikaa?
Olen monessa yhteydessä kertonut, että näin talvella käymisastiassa tapahtuu hitaammin toimintaa. Syynä on varmasti osaltaan Suomen talvinen ilmasto, joka myös vaikuttaa sisälämpötilaan asunnoissa. Toisaalta luulen, että sieni ottaa vähän levon kannalta talvisaikaan. Käymisen varmistamiseksi voi toki tehdä jotain. Valmista käymisastiaan tulevasta teestä tavallista makeampaa ja vahvempaa, näin sienelle riittää ravintoa paremmin ja se jaksaa suorittaa tehtäväänsä. Myös käymisastian ympärille voi kietoa pyyhettä tai sanomalehteä, astian voi sijoittaa pahvilaatikkoon jonka pohjalle laitat styroksilevyä. Varmista kuitenkin, ettet peitä koko astiaa tiiviisti, jotta astiaan pääsee happea, joka on käymisen kannalta tärkeää.

2. Olen muuttamassa ja mitä neuvot minua sienen kuljettamisen suhteen?
Käymisastiaa täynnä juomaa on aika turhaa muuttaa paikasta toiseen. Juomanhan tulee käydä rauhallisessa paikassa ja kuinka paljon juomaa läikkyykään ympäriinsä kuljetuksen aikana! Pullota juoma ja kuljeta valmis juoma siis pulloissa uuteen kotiin. Pakkaa sieni sekä riittävästi aloitusnestettä vaikkapa minigrip-pussiin jonka vielä varmuudeksi laitat pakastusrasiaan. Pese käymisastia ja pakkaa muuttokuormaan. Anna sienen olla ihan viime hetkiin asti jääkaapin viileydessä, varsinkin jos muutat kesähelteillä. Uudessa kodissa, kun olet saanut tavarasi paikoilleen, aloitat vaan uuden satsin.

3. Sieni repesi kun erotin vauvaa emosienestä, onko se nyt kuollut?
Sienihän voi olla vaikka miten repaleinen kun sen laitat käymisastiaan. Se ei repimällä kuole, on vain epämääräisen näköinen. Myöskään sienen koolla ei ole merkitystä, sieni on tosiaan vain katalysaattorina astiassa ja uusi vauvasienikin on siis sivutuote, tärkeintä on juoma. Jos haluat kauniita siistireunaisia sieniä, niin paras konsti on pestä tavalliset keittiösakset kunnolla ja leikata sieni. Muista myös käytön jälkeen pestä sakset kunnolla. Sieni on hyvin hapan, joten se saattaa aiheuttaa saksiin tummimista. Veitsellä leikaten saattavat sormet olla vaarassa.

Vastaan toki edelleen henkilökohtaisestikin kysymyksiin, joten laittakaa niitä edelleen sähköpostiini jos mieleen tulee kysyttävää, yritän löytää fiksuja vastauksia. Myös mielelläni kuulisin suomalaisien käyttäjien kommentteja juomasta ja sen vaikutuksista edelleenkin. Kommentit ovat aina arvokkaita ja saattavat auttaa jotakuta toista henkilöä kauttani.

Ei kommentteja: