11.1.2008

Hyvää uutta vuotta

Olen pahoillani, että taas on päässyt kulumaan peräti lähes kaksi kuukautta etten ole päivitellyt tätä blogiani. Pikkujouluaika ravintoloissa piti minut hyvin kiireisenä, joulukuun työtunnit puolivälissä olivat lähes 100, siis kahdessa viikossa. Ennen joulua sattui sitten ikävän puoleinen sairastuminen, jonka ansiosta olin kahden antibioottikuurin alaisena joulun pyhät. Siinä olikin ihan oikeasti laitettava herätykset aamuyölle, koska kun antibioottia oli otettava kolme kertaa vuorokaudessa säännöllisesti ja jotta vatsa pysyy kunnossa piti aikatauluun mahduttaa volkkislasillinenkin. Niinpä 10 vuorokauden ajan heräsin aamuviideltä juomaan lasillisen ja sitten taas kahdeksalta antibiootti. Mutta hyvin vatsa kesti kaksi vahvaa kuuria sekä jouluruuat. Jälkimmäisten nauttiminen tosin sisälsi metallin maun, kuten niin kaikki muukin.

Sen verran antibiootit veivät yleiskuntoa alas, että kun varpaat välipäivinä vähänkin koiralenkillä kastuivat niin pieni flunssan poikanen pääsi päällepäsmäriksi. Tiukka inkivääri-volkkiskuuri, vähän lisänä vitamiiniporejuoma saivat pöpön luopumaan. Tosin tämän viikon keikka erääseen paikkaan jossa on ravintolasaleissa kokolattiamatot saivat kurkun kuivumaan pariksi päiväksi aivan hiomapaperikarheudelle. Sekin tosin helpotti kun 3-4 kertaa päivässä kurlasin volkkiksella. Eli suosittelen lämpimästi kurkun karheuteen volkkista kurlaukseen.

Nappasin tämmöisen kuvan eräänä päivänä käymisastiasta:



Yleisin kysymys volgansieneen tutustuvilla ihmisillä on: "Miltä se uusi sieni sitten näyttää?" Eilen esittelin Hannalle neljä päivää vanhaa käymisastiaani jonka pinnalla oli pari senttiä vaahtoa ja jokunen tumma pölyläikkä joukossa. Ja väitin hänelle että ihan normaalia, se emosieni lilluu siellä jossain astiassa, sameisuuden takia paikannus oli hankalaa. Varmaan Hanna mietti mielessään, että voi voi mihin lykkäsin pääni :-)

Mutta tosiaan joskus sitä uutta sientä ei oikein vaan kasva siihen pinnalle. Se on näin talviaikaan ongelmana enemmänkin. Ja kuvassakin ilmenevä "sieni" sitten 10 päivän jälkeen näytti ihan normaalilta. Todennäköisesti myös Hannan näkemän vaahdon alle kasvaa kaunis kiinteä sieni jos vaan maltan antaa purkin olla vielä viikon. Harmillisesti vaan, jääkaapissani on vain litran pullon juomaa ja joudun pullottamaan vaahtosienen juoman ihan muutaman päivän kuluttua.

Tärkeimpiä vinkkejä astian sisällön voinnista saa näissä tapauksissa haistamalla. Jos nenään tulvahtaa makea tee vielä kolmantena päivänä aloittamisesta, on jotain mennyt pieleen (liian kuuma tee on yleisin!) ja se ei vaan lähde käymään. Ensiapuna voi tehdä niin, että jos on aiempaa juomaa jemmassa, niin lisää sitä joukkoon. Mutta jos astiassa kelluu mattapintainen kasvusto joka on vihertävää, sinertävää tai mustaa väriltään (joskus home saattaa olla vaaleaakin, mattapintaisuus on paras tunnistus) niin home päässyt iskemään astiaan. Kannattaa aloittaa alusta ihan kiltisti.

Mutta jos astiassa tuoksuu selkeästi hieman etikkainen tuoksu, on kaikki kunnossa. Etikkainen tuoksu voimistuu käymisen edetessä.