31.1.2006

VINKKEJÄ VALMIIN JUOMAN MAUSTAMISEEN

Flunssa-aikaan tiputa tuore inkiväärin siivu pullotuksen yhteydessä juoman joukkoon, anna olla muutama päivä ja sinulla on hyvä flunssalääke.

Voit myös laittaa joukkoon tuoreita tai kuivattuja (rikittömiä!) hedelmiä tai marjoja juoman joukkoon tuomaan omaa lisäsäväystä makuun.

Tehojuoma valmistuu helposti tehosekoittimessa kun sekoitat 1 dl juomaa, 1 dl tuoremehua, 1 banaani ja ripaus kanelia.

Kuuman ilman hellejuoma valmistuu sekoittamalla 1 dl volgansieniteetä, 1 dl omenamehua, 2 dl vettä tai kivennäisvettä ja täytä lasi jäillä.

27.1.2006

Volgansieniteen ulkoinen käyttö

Volgansieniteetä voi käyttää myös ulkoisesti. Itse sekoitan juomaa shampoon, käsivoiteen ja kasvovoiteen joukkoon. Shampoon joukossa juoma on auttanut päänahassa olevaa psoriasista pysymään aisoissa -> ei ole esiintynyt viiteen vuoteen (yhtä pitkän ajan olen juomaa käyttänyt).

Vaikea on tietysti sanoa pitääkö paikkaansa juoman ryppyjä vähentävä vaikutus; käsissäni ja kasvoissani ei ole mainittavia ryppyjä ollut ennen juoman käyttöäkään. Mutta parilta käyttäjältä kommenttia: käsissä ollut hyvinkin paha psoriasis on poistunut, kun lisäsin normaalin käsivoiteen joukkoon 1/3 volgansieniteetä. Maksaläiskät käsissä aluksi vaalenivat ja katosivat lopulta kokonaan.

Äidilläni oli hyvin pahaa ihottumaa jaloissaan, aivan vereslihalla isoja alueita. Hän sai tarpeekseen kortisoni- ym voiteista ja lorautti volgansieniteetä pari desilitraa vadilliseen noin 30 asteista vettä. Liotteli siinä jalkojaan muutamia kertoja ja uutta ihoa alkoi kasvaa ihottuma-alueille ja iho vahvistui aikaa myöden aivan ympärillä olevan ihon kaltaiseksi.

Koirani juoksi joitakin kesiä sitten etutassunsa piikkilankaan. Eläinlääkäri ei halunnut ommella siihen tikkiä vaan neuvoi pitämään haavan puhtaana, se paranisi sitä parhaiten itsekseen. Parin päivän kuluttua haavasta vuoti mätää ja se haisi kamalalle. Päätin kokeilla ja kostutin vanulapun volgansieniteellä ja painoin märkivän haavan päälle. Kaksi päivää haudoin haavaa kahdesti päivässä volgansieniteellä ja haava parani.

Tarjoilijat ja muut runsaasti jalkojensa päällä työtään tekevät tietävät miten väsyneet jalat voivat joskus iltaisin jopa estää unen tuloa kun se särkevät ja jomottavat. Jalkojen liotus 20 minuuttia huoneenlämpöisessä vedessä jossa on volgansieniteetä pari desilitraa virkistää jalkoja ja turvotus helpottuu.

Muista kuitenkin käyttää tervettä järkeä kokeillessasi volgansieniteetä ihollesi. Se saattaa aiheuttaa yliherkkyysreaktioita, joten aluksi pienelle alueelle, laimenna vedellä. Silmään tai korvaan älä laita volgansieniteetä edes laimennettuna.

19.1.2006

Hidas käyminen?

Näin kovilla pakkasilla ja talvella muutenkin saattaa käymisastiassa toiminta olla hidasta. Pimeälle talvelle emme näillä leveysasteilla voi mitään, mutta kylmälle huoneilmalle kylläkin.

Yksi hyvä lämmin paikka käymisastialle on se jääkaapin yläpuolella oleva kaappi. Sinne nousee jääkaapin koneiston lämmittämää ilmaa ja se lämmittää taas vuorostaan käymisastiaa. Jos käymisastian vetoisuus on parikin litraa, sen nostaminen korkealle on aina riskialtista.

Hyvä lämmin paikka onkin helpompi rakentaa alemmas. Jos omistat styroksisen kylmälaukun, laita käymisastia sen sisään ja kylmälaukku kaapin tai vaatehuoneen alahyllylle. Toinen hyvä "lämpölaukku" valmistuu helposti tavallisesta tukevasta pahvilaatikosta tai riittävän kokoisesta muovilaatikosta. Laita laatikon pohjalle noin sentin kerros sanomalehteä tasaisesti. Vuoraa myös laatikon seinät sanomalehdillä. Jätä kuitenkin käymisastialle riittävä tila. Älä peitä astiaa enää sanomalehdillä tai millään muulla kuin kankaisella liinalla.

Muista kuitenkin, että et näillä vuorauksillasi nosta lämpötilaa yli 25 asteen. Silloin on vaarana että sieni kuolee liikaan lämpöön. Eli unohda kaiken näköiset lämpölevyviritykset käymisastian alta. Tärkeintä on että koko astian korkeudelta on tasainen lämpö koko astiassa. Sanomalehti on paras lämmön lähde. Aikakausilehdet kiiltävine papereineen ei pidä lämpöä lainkaan.

12.1.2006

Volgansieniteen ohje

Volgansieniteen valmistus kotona on helppoa ja edullista. Sokeria, vettä ja teetä löytyy jokaisen kaapeista. Lisäksi tarvitset lasipurkin, kumilenkin ja puuvillakankaan palan. Lasipurkkeja löytyy kirpputoreilta ja kauppojen säilöntätarvikeosastoilta. Jos ei omista kaapeista tai mummon kellarista löydy.

Tämä ohje on yhdelle litralle, josta on sitten helppo tehdä useampi annos.

Keitä litra vettä. Lisää sinne kaksi pussia (tai irtoteetä 4 teelusikallista) teetä. Ihan tavallinen perustee; musta tai vihreä käy. Älä käytä kamomilla, pipariminttu tms sekoitettuja teelaatuja. Nämä eivät tee hyvää sienelle ja juoma ei valmistu.

Anna teen hautua hyvin. Mustan teen voi jopa vielä kiehauttaa jotta kaikki aromit irtoavat siitä.

Kun tee on jäähtynyt kattilassa huoneenlämpöiseksi, poista teepussit (siivilöi irtotee) ja lisää 1 dl hienoa sokeria. Sekoita hyvin.

Kaada tämä makea kasvualustaksi nimetty seos lasipurkkiin. Lisää sienen pala ja kaada päälle 1 dl aiempaa juomaa. Jos teet isomman annoksen, se yksi sienen pala riittää, mutta aina käymisen aloittamiseksi tarvitaan vähintään 10% aiempaa juomaa.

Peitä lasipurkki kankaanpalalla ja kuminauhalla. Tämä siksi, ettei purkkiin eksy kärpäsiä tms.

Laita purkki suojaiseen paikkaan, esim kaappiin, jossa se saa olla ihan rauhassa huoneenlämmössä.

Anna juoman käydä rauhassa 7 päivää. Ota pois kaapista, suojakangas pois ja huomaat että astian pinnalle on kasvanut uusi sieni jonka voit lahjoittaa eteenpäin ystävällesi. Poista sieni ja huuhtele haalealla vedellä. Voit vaikka leikata sieni kahtia tai kolmeenkin osaan ja jos ei uutta kotia ole tiedossa heti, varastoi sienen palat tilkassa juomaa jääkaappiisi pienempään kannelliseen lasipurkkiin.

Pullota astiassa olevan juoma, huuhtele purkki ja aloita uusi satsi.

Valmis juoma kannattaa pullottaa lasipulloihin tai pakastamiseen tarkoitettuihin pulloihin. Limsapullojen muovi saattaa alkaa murentua juoman happoisuuden takia. Säilytä juomapullot jääkaapissa, koska huoneenlämmössä ne jatkavat käymistään niin kauan kuin sokeria juomassa riittää. Noin 14 vuorokaudessa juoman sisältämä sokeri on käynyt pois ja juoma on hyvin etikkaisen hapanta.

Jos siis 7 päivää käynyt juoma on sinun makuusi liian makeaa, niin anna käydä päivä pari pidempään. Alle 7 päivää käynyt juoma on hyvin makeaa, keskeneräistä, joten sitä ei suositella juotavaksi. Yli 14 päivää ei kuitenkaan hyödytä antaa juoman käydä, koska sokeri on kaikki poissa. Tällainen "yli-ikäinen" juoma on kuitenkin hyvää aloitusnestettä uudelle satsille. Ja jos sitä ei raaski heittää pois, vaan aikoo sitkeästi juoda, niin etikkaisuutta voi vähentää laimentamalla juomaa vedellä tai tuoremehulla.

Kuumaa juomaa ei suositella lisättäväksi volgansieniteen joukkoon, koska kuumuus on sienen ja juoman pahin vihollinen. Jos kasvualusta jää kuumaksi kun siihen lisää sienen ja aloitusnesteen, sen käyminen ei käynnisty ja sieni homehtuu, juoma on viikon kuluttua homesienen peittämä makea liemi.

3.1.2006

Hyvää vuotta 2006!

Uusi vuosi on alkanut. Hyviin uudenvuoden lupauksiin kuuluu usein laihduttaminen. Volgansienitee on hyvä apu kun kehosta on saatava poistumaan kuona-aineita. Se myös antaa lisäenergiaa lähteä lenkille, tehdä pidempi lenkki kuin alunperin oli tarkoitus yms. Mitään varmaa poppakonstiahan ei laihtumiseen ole olemassakaan. Tärkein sääntö on: syö vähemmän, kuluta enemmän. Volgansienitee tukee laihdutuspäätöstä juuri potkua antamalla.

Näin loskakeleillä flunssa iskee varmasti useaan. Volgansieniteen kuona-aineiden poistumista edistävä mekanismi auttaa jälleen poistamaan flunssapöpöt elimistöstä. Juoman sisältämät hapot ja vitamiinit säännöllisessä käytössä jopa ennaltaehkäisevät flunssaa ja poskiontelotulehduksia. Flunssa-aikana vielä siivu tuoretta inkivääriä juomapullossa tuo vielä varmistusta että pöpöt pysyvät loitolla.