8.3.2006

Kysymyksiä ja vastauksia, osa 3

Arkistojen kätköistä löysin muutaman harvemmin esitetyn kysymys-vastaus parin, joista löytynee apua joillekin.

K: Onko pakko keittää teepussit veden joukossa?
V: Mikään pakkohan niin ei ole tehdä. Itse asiassa vain mustan ja punaisen (PuErh) teen kanssa voi tuon teen keittämisen tehdäkin. Vihreän, valkoisen ja keltaisen teen vesi kiehautetaan ja vasta kun kattila otetaan pois liedeltä lisätään tee veden joukkoon. On hyvä kiehauttaa vesi, koska silloin teen joukossa mahdollisesti olevat homeitiöt kuolevat. Vaikka kuinka käytämmekin korkealaatuisia teelaatuja volgansieniteemme valmistukseen, saattaa ostamamme teepaketti olla se onneton kappale joka on seisonut varastossa/hyllyssä tai ehkäpä jo pakkausvaiheessa on sattunut jotain sellaista että teelehtien joukkoon on eksynyt pöpöjä.

K: Olen kuullut olevan eri lajikkeita volgansieniä, onko se totta?
V: Jokainen teelaatu aiheuttaa sieneen muutoksia, samoin uusi vauvasieni on aina vähän muuttunut verso emosienestään. Jos näitä haluaa kutsua eri "lajikkeiksi" niin ihan vapaasti. Mieluummin voisi kategorisoida volgansienien mustan, vihreän, valkoisen, punaisen ja keltaisen teen sieniksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jos saat sienen ystävältäsi joka on valmistanut juomansa mustaan teehen että sinun on pakko jatkaa sienellä mustaan teehen. Voit aivan hyvin vaihtaa vaikka vihreään teehen. Ensimmäiseen annokseesi tulee aloitusnesteeksi ystäväsi antama mustan teen juoma, mutta sehän tulee siitä muuttumaan käyttämäsi teen mukaiseksi.

K: Kuinka paljon volgansieniteetä on juotava jotta se vaikuttaa?
V: Päivittäistä annosta ei ole missään "määrätty", mutta juoman nauttiminen kannattaa aloittaa esim 1/2 dl:n annoksella ja siitä lisätä määrää. Jos esiintyy esim finnejä, vatsakramppeja tms annosta on syytä vähentää, koska kyseessä on elimistön reagointi uuteen asiaan ja on syytä antaa sille mahdollisuus sopeutua asiaan.

Päivittäistä enimmäisannosta ei ole olemassa. On kuitenkin muistettava nauttia vettä aina juoman nauttimisen jälkeen, joten tämä aiheuttaa varmasti rajoituksia. Ottaen huomioon että elimistöstä poistuu kuona-aineita virtsan mukana, joten jos päivään mahtuu hyvin juoman lipittely ja vessassa juokseminen, voi juomaa nauttia litratolkulla. Mitään apua suuresta määrästä ei kuitenkaan ole, se ei nopeuta mitään prosessia elimistössä; muistetaan etä volgansieniteen kohdalla laatu korvaa määrän.

Jos ajatellaan ajallisesti kuinka kauan juomaa tulee nauttia jotta se tehoaa, kyse onkin jokaisen ihmisen omasta yksilöllisestä tahdista. Yksi havaitsee juoman tehon nopeammin kuin toinen, kolmannella juoman teho tiettyyn vaivaan jää huomioimatta, kun joku toinen vaiva paraneekin ensin.

Ei kommentteja: